Kauppakamarikysely: Yritykset haluavat koulutukselta nopeampaa reittiä töihin – ”Koulutuksen tärkein tehtävä on varmistaa, että työ löytää tekijänsä” 

Suomalaisessa jatkuvan oppimisen järjestelmässä painopistettä on siirrettävä uusista tutkinnoista nopeaan, työelämän tarpeisiin vastaavaan osaamiseen, sanoo Keskuskauppakamari. Kauppakamareiden osaajakyselyn mukaan yritykset tarvitsevat työntekijöilleen ennen kaikkea lyhyitä koulutuksia ja täsmäosaamista. 

Noin 81 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä piti yksittäisiä kursseja ja opintojaksoja melko tai erittäin tärkeinä. Lyhyitä täsmä- ja muuntokoulutuksia piti tärkeinä hieman yli 80 prosenttia. Uuden perustutkinnon suorittamista piti tärkeänä vain 28 prosenttia. 

”Yritysten viesti on varsin selvä: kaikkeen osaamisvajeeseen ei tarvita uutta tutkintoa. Monessa tilanteessa tarvitaan muutama kuukausi, muutama opintojakso tai täsmäkoulutus, jonka jälkeen ihminen pystyy tekemään työnsä ja kehittyä siinä eteenpäin”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen. 

Pulkkisen mukaan Suomen ongelmana on samanaikaisesti sekä työttömyys että yritysten osaajapula. Tämä kertoo siitä, ettei työmarkkinoiden kysyntä ja työnhakijoiden osaaminen aina kohtaa. 

”Suomessa on satsattu siihen, että yksilöillä on hyvin laajat mahdollisuudet kehittää osaamistaan läpi työuran, mutta liian vähän siihen, että koulutuksen avulla työ löytäisi tekijänsä ja että koulutus toimisi ponnahduslautana työttömyydestä uuteen työpaikkaan. Yritykset toivovat tähän muutosta: työvoiman tarpeen ja työnhakijoiden osaamisen on kohdattava nykyistä paremmin”, sanoo Pulkkinen. 

Julkisen rahan pitää seurata työmarkkinoiden tarvetta 

Kyselyssä yritykset näkevät myös melko selkeän vastuunjaon koulutuksesta. Työttömille suunnatun koulutuksen ensisijaisen rahoitusvastuun katsoo kuuluvan julkiselle sektorille 90 prosenttia vastaajista. Nykyiseen työhön liittyvän lisäkoulutuksen katsoo ensisijaisesti kuuluvan työnantajalle 84 prosenttia ja uuteen tehtävään yrityksen sisällä kouluttamisen 93 prosenttia. 

Omasta kiinnostuksesta suoritettavat yksittäiset opinnot taas ovat 92 prosentin mielestä ensisijaisesti yksilön vastuulla. 

”Suomessa aikuisten koulutukseen osallistutaan paljon, mutta koulutuksen ja työllistymisen yhteys on liian hutera. Juuri tämän yhteyden vahvistamiseen kannattaisi suunnata nyt julkiset panokset.” 

Keskuskauppakamarin mukaan jatkuva oppiminen on nostettava nykyistä selvemmin osaksi työllisyys- ja kasvupolitiikkaa. Koulutusta on ohjattava sinne, missä sillä syntyy työtä, kasvua ja uusia mahdollisuuksia.  

“Siinä missä peruskoulutuksella rakennetaan laaja-alainen pohja ja yleissivistys, työuran aikaisen oppimisen tulee elää ajassa ja pohjautua työmarkkinoiden tarpeeseen.” 

Kauppakamarien osaajakysely tehtiin 17.8.-23.8.2026 ja siihen vastasi 885 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Vastaajajoukko koostui pääosin pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Eniten vastauksia kyselyyn saatiin palvelualan yrityksistä. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Helsingin seudun, Hämeen, Keski-Suomen, Kuopion alueen, Kymenlaakson, Lapin, Länsi-Uudenmaan, Oulun, Pohjois-Karjalan, Rauman, Riihimäen-Hyvinkään, Satakunnan, Tampereen ja Turun kauppakamarien sekä Ålands handelskammare  jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden 

fiFI
Scroll to Top