talouskysely

Uutiset

Kauppakamarikysely: Neljä viidestä yrityksestä odottaa liikevaihtonsa pysyvän ennallaan tai kasvavan – yritysten tulevaisuudennäkymät yhä pääosin positiivisia

Kauppakamarien huhtikuussa toteuttamasta suhdannekyselystä selviää, että yritysten näkymät ovat tammikuussa tehtyä kyselyä heikompia, mutta pääosin edelleen hyviä. Lähes 81 prosenttia vastanneista yrityksistä odotti liikevaihtonsa kasvavan tai pysyvän ennallaan seuraavan puolen vuoden aikana. Vastaajien arvio tilauskantojen ja viennin kehityksestä oli edelleen myönteinen. Sen sijaan kannattavuuden heikkenemistä ennakoivien osuus oli noussut tammikuun kyselystä. ”Elpymistä ei ole kyselyn perusteella peruttu”, tiivistää Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Uutiset

Kauppakamarikysely: Yli puolet yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään – logistiikkakustannusten nousun vaikutukset kuitenkin toistaiseksi maltillisia

Kauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena. Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin kymmenelle prosentille vastaajayrityksistä. Tiekuljetusten kallistumisen kokee erittäin haitalliseksi noin viidennes vastaajista ja jonkin verran haitalliseksi 47 prosenttia vastaajista.

Uutiset

Kauppakamarikysely | Yritysten tuntumat vahvistuivat syksystä

Kauppakamarien tammikuun alussa toteuttamasta kyselystä selviää, että yritysten odotukset tulevasta kasvusta vahvistuivat syksystä erityisesti liikevaihdon, tilauskantojen ja viennin osalta. Lähes 85 prosenttia vastaajista odottaa liikevaihtonsa pysyvän ennallaan tai kasvavan.

fiFI
Scroll to Top