
Uutisartikkelit
Tampereen kauppakamarin uutis- ja tiedotearkistosta löydät tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset asiat.
Kasvu syntyy osaamisesta – kohti kestävää talous- ja yhteiskuntakehitystä
Suomen tulevaisuus rakentuu osaamiselle, sekä määrän että erityisesti laadun ja kohdentumisen varaan. Pirkanmaan…
Kauppakamarikysely: Neljä viidestä yrityksestä odottaa liikevaihtonsa pysyvän ennallaan tai kasvavan – yritysten tulevaisuudennäkymät yhä pääosin positiivisia
Kauppakamarien huhtikuussa toteuttamasta suhdannekyselystä selviää, että yritysten näkymät ovat tammikuussa tehtyä kyselyä heikompia,…
Kauppakamarikysely: Yli puolet yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään – logistiikkakustannusten nousun vaikutukset kuitenkin toistaiseksi maltillisia
Kauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen…
Pirkanmaan hallitusohjelmatavoitteet julki: Suomen toinen metropolialue tukee koko Suomen kasvua
Pirkanmaan edunvalvontaryhmä on julkaissut tavoitteensa seuraavalle hallituskaudelle. Liikenteen keskeiset investoinnit, puolustus- ja murrosteknologioiden…
Energiasiirtymän voitto Suomen ulottuvilla
Suomi voi kasvattaa bruttokansantuotettaan kymmenillä miljardeilla euroilla vuodessa, jos energiasiirtymään liittyvät teolliset investoinnit…
Tampereen kauppakamarin aukioloajat pääsiäisenä
Tampereen kauppakamarin asiakaspalvelun sekä Vientiasiakirjat.fi -palvelun aukioloajat pääsiäisenä:
