News

News

Pirkanmaa tavoittelee parempia edellytyksiä korkean teknologian investoinneille – luvitus, infrastruktuuri ja osaaminen avainasemassa

Puolijohdeinvestoinneista käydään yhä kovempaa kansainvälistä kilpailua. Samalla tekoälyn, puolustusteknologioiden, sähköistymisen ja datakeskusten kasvu lisää Euroopassa tarvetta vahvistaa omaa sirutuotantoa ja vähentää riippuvuutta globaaleista toimitusketjuista. Alueen viesti on selkeä: jos Suomi tavoittelee korkean teknologian investointeja, niiden edellytykset on rakennettava ennakoivasti.

News

Suomen kasvu syntyy suurissa kaupungeissa

Suomen tuleva talouskasvu, työllisyys ja kilpailukyky rakentuvat yhä vahvemmin suurilla kaupunkiseuduilla. Väestönkasvu, uudet työpaikat, investoinnit ja innovaatiot keskittyvät erityisesti Helsingistä Tampereen kautta pohjoiseen ulottuvalle kasvukäytävälle, jonka ytimessä sijaitsee Pirkanmaa ja Suomen toiseksi suurin kaupunkiseutu.

News

Pirkanmaa on Suomen liikenteen solmukohta – maakunnan liikenneinvestoinneilla poistetaan kansallisia pullonkauloja

Pirkanmaa muodostaa Suomen keskeisimmän liikenteen risteysalueen. Monet koko maan keskeisimmistä runkoväylistä kulkevat maakunnan kautta, ja työvoiman liikkuvuuden, elinkeinoelämän kuljetusten ja huoltovarmuuden kannalta on tärkeää, että solmukohdan väylät vetävät. Nykytilassa näin ei ole: suuri osa sekä tie- että rataverkon pahimmista pullonkauloista sijoittuu Pirkanmaalle ja Tampereen seudulle. Kasvavan maakunnan ja kasvu-Suomen solmukohdan tarpeisiin ei ole vastattu. Pitkän matkan matkustus- ja kuljetusketjujen häiriöt Pirkanmaalla heijastuvat koko Suomeen.

News

Pirkanmaa vauhdittaa Suomen kasvua panostamalla uudistuvaan teollisuuteen ja kaksikäyttöteknologioihin

Pirkanmaalla yhdistyvät vahva teollinen perusta, kansainvälisesti korkeatasoinen osaaminen sekä merkittävä puolustusteollisuuden keskittymä. Pirkanmaa nostaa uudistuvan teollisuuden ja kaksikäyttöteknologiat keskeiseksi painopisteeksi tulevan hallituskauden tavoitteissa. Pirkanmaa haluaa vauhdittaa tulevalla hallituskaudella erityisesti siru-, tekoäly-, puolustus-, avaruus- ja kaksikäyttöteknologioihin liittyviä investointeja, osaamista sekä tutkimus- ja kehitystoimintaa.

News

Kasvu syntyy osaamisesta – kohti kestävää talous- ja yhteiskuntakehitystä

Suomen tulevaisuus rakentuu osaamiselle, sekä määrän että erityisesti laadun ja kohdentumisen varaan. Pirkanmaan hallitusohjelmatavoitteiden teema “maailmaa muuttavat osaajat” kiteyttää kasvumaakunnan keskeisen haasteen – miten varmistamme, että kasvukeskuksilla on kyky kouluttaa, houkutella ja pitää kiinni niistä ihmisistä ja yrityksistä, jotka luovat uutta talouskasvua, innovaatioita ja yhteiskunnallista kestävyyttä.

News

Kauppakamarikysely: Neljä viidestä yrityksestä odottaa liikevaihtonsa pysyvän ennallaan tai kasvavan – yritysten tulevaisuudennäkymät yhä pääosin positiivisia

Kauppakamarien huhtikuussa toteuttamasta suhdannekyselystä selviää, että yritysten näkymät ovat tammikuussa tehtyä kyselyä heikompia, mutta pääosin edelleen hyviä. Lähes 81 prosenttia vastanneista yrityksistä odotti liikevaihtonsa kasvavan tai pysyvän ennallaan seuraavan puolen vuoden aikana. Vastaajien arvio tilauskantojen ja viennin kehityksestä oli edelleen myönteinen. Sen sijaan kannattavuuden heikkenemistä ennakoivien osuus oli noussut tammikuun kyselystä. ”Elpymistä ei ole kyselyn perusteella peruttu”, tiivistää Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

News

Kauppakamarikysely: Yli puolet yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään – logistiikkakustannusten nousun vaikutukset kuitenkin toistaiseksi maltillisia

Kauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena. Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin kymmenelle prosentille vastaajayrityksistä. Tiekuljetusten kallistumisen kokee erittäin haitalliseksi noin viidennes vastaajista ja jonkin verran haitalliseksi 47 prosenttia vastaajista.

en_USEN
Scroll to Top