Author name: Kristiina

News

Energiasiirtymän voitto Suomen ulottuvilla

Suomi voi kasvattaa bruttokansantuotettaan kymmenillä miljardeilla euroilla vuodessa, jos energiasiirtymään liittyvät teolliset investoinnit saadaan toteutumaan täysimääräisesti. Tämä edellyttää kuitenkin ennustettavaa energia- ja teollisuuspolitiikkaa sekä ennakoivaa sähköverkkojen rakentamista.

News

Nuoren työllistäminen on investointi tulevaisuuteen

Pirkanmaalla on lähes 9 000 alle 30-vuotiasta työtöntä työnhakijaa. Monelle heistä ensimmäinen työpaikka on vielä löytämättä. Samaan aikaan alueella toimii lähes 6 000 työnantajayritystä. Se kertoo vahvasta elinkeinoelämästä ja myös aidosta mahdollisuudesta vaikuttaa.

News

Kauppakamarikysely | Yritysten tuntumat vahvistuivat syksystä

Kauppakamarien tammikuun alussa toteuttamasta kyselystä selviää, että yritysten odotukset tulevasta kasvusta vahvistuivat syksystä erityisesti liikevaihdon, tilauskantojen ja viennin osalta. Lähes 85 prosenttia vastaajista odottaa liikevaihtonsa pysyvän ennallaan tai kasvavan.

News

Nimitysuutisia

Tampereen kauppakamarissa on tehty nimitys, joka tuli voimaan 1.1.2026.

News

Tampereen kauppakamarissa uusi jäsenennätys

Tampereen kauppakamarin jäsenmäärä kasvoi jälleen vuonna 2025. Juuri valmistuneiden tilastojen mukaan viime vuonna 281 uutta yritystä ja yhteisöä liittyi kauppakamariin, ja vuoden lopussa jäseniä oli ennätyksellisesti 2279.

News

Alisa Pankista yrityslainaa ilman vakuuksia tai Finnvera-takauksella

Liiketoiminnan harjoittaminen ja kasvattaminen edellyttää usein vierasta pääomaa tulorahoituksen rinnalle. Perinteinen vakuudellinen pankkilaina voi kuitenkin olla monelle yritykselle haastava, sillä kivijalkapankkien vakuusvaatimukset ovat nykypäivänä korkeat. Tämän vuoksi vakuudettomat yrityslainat sekä Finnvera-takauksella myönnettävät lainat ovat nousseet tärkeiksi rahoitusvaihtoehdoiksi erityisesti pk-yrityksille ja uusille yrittäjille.

en_USEN
Scroll to Top